Talvisydännä, helmikuussa, tehdyt työt eivät juuri eronneet
tammikuisista, paitsi kuun loppupuolella jolloin nostettiin jäitä. Lantapatterin
tekemistä jatkettiin lohkolle B4 ja siitä siirryttiin B5 lohkolle. Helmikuisia
töitä olivat rankojen ajo halkoliiteriin ja saunan luo, lapujen tekeminen,
rehun, turvepehkun ja turnipsien ajo, käytiin taas myllyssä ja välillä käännettiin
lantaa ruumassa, jotta siitä saatiin tasalaatuisempaa. 10. helmikuuta
käytettiin sonnia Vilppulassa. Alkukuusta 3. helmikuuta oli hyvin kylmää, jopa
40 astetta pakkasta, silloinkin rehun ja turvepehkun ajossa oli 1 mies, yksi
lapsi ja kaksi hevosta ja samaisena kylmänä pakkaspäivänä yksi mies pumppasi
vettä navetan parvella olevaan betoniseen vesisäiliöön. Puolenkuun aikoihin oli
ankara lumituisku luoteesta, sinäkin päivänä oli kolme miestä, yksi lapsi ja
kolme hevosta lantapatteria tekemässä. 19. helmikuuta ajoi kaksi miestä ja
kaksi hevosta rankoja lumipyryssä ja 15 asteen pakkasessa saunan luo. Tiistaina
20. helmikuuta vietettiin laskiaistiistaita, se oli vapaapäivä ja taidettiin
silloin käydä yksityisasioillakin, sillä silloin oli ostettu niin pusero- ja
esiliinakangasta kuin rehujauhojakin. Heti laskiaistiistain jälkeen aloitettiin
jäiden nosto kahden miehen ja yhden lapsen ja hevosen voimin. Jäitä tarvittiin
koko tulevan kesän ajaksi jäähdyttämään maitoa. Jäät sahattiin suuriksi
paloiksi ja nostettiin hevosen vetämän ”kelkan” avulla ylös jäälle. Jääkuutiot
varastoitiin jäähuoneeseen purun alle. Seuraavana päivänä jäitä oli kasaamassa kaikki
työmiehet eli neljä miestä, yksi lapsi ja yksi hevonen. Jäiden nosto ja
kokoaminen oli kahden päivän urakka. Jäiden oton jälkeen jatkettiin töitä
pääasiassa rankojen ajamisen parissa. Naisväelle on helmikuussa merkitty
karjanruokintaa ja hoitoa jokaiselle päivälle samoin kuin ruokatalouteen, johon
lisäksi emännän osalle päiviä kertyi 12.
Reino Jokinen ja Tauno Ruusila sahaavat jäitä jääsahalla Päijänteestä.
Eero Tiensuu ja Viljo Ruusila nostavat jääkuutiota Lotta-hevosen
vetämän "kelkan" avulla ylös järvestä.
vetämän "kelkan" avulla ylös järvestä.
Eero Tiensuu ja Viljo Ruusila kokoavat jääkuutiota jäälle, mistä ne kuljetettiin
jäähuoneeseen ja peiteltiin purulla. Kuvat 1950-luvulta.
jäähuoneeseen ja peiteltiin purulla. Kuvat 1950-luvulta.
**********
Vuonna
1917 kuuluttiin Ruoveden pitäjään ja seurakuntaan. Matka kirkkoon oli pitkä,
mutta poikkeuksetta sunnuntaisin talvella valjastettiin hevosen perään reki ja
lähdettiin kirkkoon joskus yhdellä, joskus kahdellakin hevosella. Ruoveden seurakunnassa
oli uuden kirkkoherran valinnan aika. Tällä hetkellä virkaa hoiti vt.
kirkkoherrana Olavi Heliövaara, joka myöhemmin toimi Oulun hiippakunnan
piispana vuosina 1954-1963. Eetu on merkinnyt kalenteriin, että 4. helmikuuta
Carlstedt saarnaa vaalisaarnansa, 11. päivänä Olsoni saarnaa vaalisaarnansa ja
18. päivänä Durchman saarnaa vaalisaarnansa. 25. päivänä on Vaalin kysymys.
Epäilemättä nämä vaalisaarnat oltiin kuuntelemassa. L.H. Durcman tuli valituksi
uudeksi kirkkoherraksi, hän toimi Ruoveden kirkkoherrana seuraavat 18 vuotta.
**********
Eetun
kassakirjamerkinnät kertovat tarkkaa tietoa taloudenpidosta ja myös sen ajan
hintasuhteista. Esimerkiksi palkollisille maksettiin rahana helmikuussa
yhteensä 40 markkaa. Ruoka, vaatetus ja muu ylöspito olivat lisäksi osa palkkaa
ja usein talosta huolehdittiin myös palkollisten veromaksuista. Torstaina helmikuun
8. päivänä oli hankittu 12 toppaa tulitikkuja (2,50 mk) ja yskän rohtoo (2 mk). 9.
helmikuuta on merkintä tutkijalautakunnan palkkionmaksusta (10 mk). Tiistaina
13. päivänä on myllyssä käynyt yksi mies ja hevonen, reissusta on maksettu
myllytysmaksua myllärille 14 mk. Helmikuu lienee tuolloinkin ollut
tilinpäätöksen aikaa, veroja on maksettu niin kruununveroina (106, 55 mk), kirkollismaksuina
(31,85 mk) kuin papiston palkkana (75,61 mk). Lauantaina 17. päivänä on käyty
yksityisasioilla, hankintoina on kirjattu 1 kg voipaperia (6 mk), 10 kg
paloöljyä (4 mk), 2 kg lankanauloja (6 mk) ja 5,5 kg sokuria kortilla (11 mk).
Helmikuussa on käyty myös Tampereella, ehkä Hilma oli tuolla matkalla itsekseen
kuten usein tapasi olla, joka tapauksessa hankittavana on ollut kirnu (kruunu
3) (130 mk), 2 kpl separattorin kummia (2 mk), sakset (3 mk), lakki, kauluksia
y.m. (58,0 mk). Kotituomisia Tampereelta on hankittu 18,50 markalla ja
matkakuluihin on merkitty 18,60 mk. Myös lääkäriin ja lääkkeisiin on kulunut
rahaa niin Tampereen matkalla kuin muulloinkin kuun aikana, rohtoja on ostettu
myös eläimille. Helmikuussa tuloja on saatu rukiiden, kaurojen ja
karjantuotteiden myynnistä.
Kiitos tästä mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Jääsahalla on saanut tehdä kyllä paljon työtä, että nuo jääpalat on saatu sahattua. Hyvältä myös näyttää tuo kädensija vanhassa jääsahassa verrattuna nykyisiin malleihin, mitä esimerkiksi verkkokalastuksessa käytetään. 40 asteen pakkasia ei ole taidettu mitata tuolla alueella vähään aikaan? https://www.laxstrom.com/tuotteet/jaeaesahat-ja-jaeaekairat
VastaaPoista