Väinörengin mietteitä

Väinö oli juuri vienyt Nella-hevosen talliin ja käveli sisälle pirttiin istahtaen seinän vierellä olevalle penkille. Lantapatterin teossa oli vierähtänyt 10-tuntinen rupeama. Lunta oli pyryttänyt sankasti koko päivän. Väinö katsoi ulos ikkunasta ja mietti, miten Iivari-isä ja Hilda-äiti jaksavat. Pohjaslahdella olisi samanlainen lumipyry. Väinö oli ollut Salusella kohta kolme vuotta. Väinön mieleen nousivat huolettomat lapsuusvuodet kotona Kanervistossa Vehkajärven rannalla. Isä oli ollut töissä Vehkakosken sahalla apusahurina ja tehnyt Keskisen taloon torpankontrahdin mukaisesti työpäivät, kesällä yhdeksän ja talvella yhdeksän päivää. Kotona oli yksi lehmä, kasvimaata vajaa hehtaari, melko uusi rakennus, jossa tupa ja kamari. Koulunkäynnistä Väinö oli pitänyt, lukemaan oppiminen oli ollut hänelle aivan helppoa. Hänen ensimmäisillä kinkereillään Keskisen talossa häneltä oli kuulusteltu lukutaitoa ja siitä hän oli saanut kiitosta, vaikka oli vasta seitsemän tai kahdeksan! – Voi kumpa joskus pääsisin opiskelemaan, Väinö mietti. 
       Väinö alkoi jutella ääneen Jalmarille ja Paavolle, jotka olivat kolistelleet hänen perässään pirttiin. – Minä kävin Mäkitalon tuvassa kiertokoulua. Arvatkaa – kerran oli päivän aikana tuiskuttanut niin paljon lunta, että en päässyt Pajakoskenmäessä eteenpäin. Onneksi kotona huomasivat, että minua ei kuulunut kotiin. Löysivät minut sieltä mäestä itkemästä. – Yhdeksän vanhana menin sitten Pohjaslahden kansakouluun. Kesälomat oli kuitenkin parhaita. Oli hauskaa, kun leikittiin, uitiin ja ongittiin ja autettiin äitiä askareissa, isä oli sahalla ja minun tehtäväni oli käydä viemässä isälle kahvia ja ruokaa. Se oli hauskaa, sai seurata miesten toimia sahalla. Paluumatkalla tapasin usein kavereita. Äidiltä tuli kyllä moitteita, kun matka tuppasi kestämään liian pitkään.
       Väinö vaipui omiin mietteisiinsä. Nyt niitä matkoja ei enää tulisi, sillä lautatarhan tulipalo lopetti sahan toiminnan ja isältä -ja monelta muulta- loppuivat siellä työt. Väinö muisteli mielessään: Ennen kansakoulun päättymistä olin ensin Keskisen talossa kesäpoikana. Siellä tein samoja töitä kuin aikuisetkin, 10 tuntia päivässä. Hevosella ajamisesta pidin jo siellä ja sitä sainkin usein tehdä, kun olin nuorin enkä kuormanteossa jaksanut niin kuin aikuiset.

       Olin juuri täyttänyt neljätoista kun sain kansakoulun päästötodistuksen ja koitti aika oikeasti lähteä töihin. Kiinnitin huomiota siihen, että aikuiset olivat tavattoman huolestuneita, pelkäsivät sotaa, ja työttömyyttä oli aikaisempaa enemmän. Pohdittiin kotona, että mistä minulle löytyisi työtä. Iivari-isä oli ollut joskus nuoruudessaan Salusella ja hän ehdotti, että kävisi Eetulle tarjoamassa minua töihin. Niin minä sitten pääsin tänne. Tuntui se niin ikävältä hyvästellä äitiä, taisi siinä molemmilta kyynel vierähtää. Isä lähti minua saattamaan perille ja esitteli minut isäntäväelle, ystävällisesti minut otettiin vastaan. Siihen minä sitten jäin haikeana katselemaan tielle, kun isä lähti paluumatkalle ja häipyi mutkan taakse. Hyötysen Jalmarista tuntui varmaan ihan samalta muutama kuukausi sitten, kun hän aloitti työt täällä. Hänhän on vasta 12-vuotias, siis nuorempi kuin minä tänne tullessani. Kyllä se minun koti-ikäväni sitten nopeasti haihtui, olihan täällä samanikäistä seuraa talon pojista. Ensimmäisenä työpäivänä isäntä itse neuvoi kädestä pitäen ne työt, jotka minulle tulivat kuulumaan. Tallin puhtaanapito ja karjanrehun ajaminen kotiin olivat päätyöt. Ja isäntä nimesi minulle oman hevosen –Nellan – ja luovutti sen minun hoidettavakseni. Väinö havahtui vellikellon ääneen, oli aika lähteä Vastalahden Eelin kattamaan pöytään.

Väinö Kanervisto (ensimmäisessä palkkakirjauksessa nimellä Wäinö Nummelin) kävi Saluselta käsin rippikoulun Ruoveden kirkossa. Koulu kesti neljä viikkoa. Väinö asui erään vanhan tädin luona kirkolla, täti oli Salusen isäntäväen vanhoja tuttuja. Väinö sai Saluselta evästä mukaansa, mistä täti valmisti hänelle ruoan. Väinön rippi-isä oli nuori kappalainen Olavi Heliövaara, josta myöhemmin tuli Oulun hiippakunnan piispa. 

Lähteet: Aamusta ehtooseen. Wäinö Kanerviston kirjoittamat muistelmat omasta elämästään.

Päivätyöluettelon mukaan kolme miestä ja kaksi hevosta tekivät lumipyryssä lantapatteria sekä 5. että 13. tammikuuta. 5. päivänä lisäksi merkintä kylmää 10 astetta.