Väinörengin mietteitä

Väinö oli juuri vienyt Nella-hevosen talliin ja käveli sisälle pirttiin istahtaen seinän vierellä olevalle penkille. Lantapatterin teossa oli vierähtänyt 10-tuntinen rupeama. Lunta oli pyryttänyt sankasti koko päivän. Väinö katsoi ulos ikkunasta ja mietti, miten Iivari-isä ja Hilda-äiti jaksavat. Pohjaslahdella olisi samanlainen lumipyry. Väinö oli ollut Salusella kohta kolme vuotta. Väinön mieleen nousivat huolettomat lapsuusvuodet kotona Kanervistossa Vehkajärven rannalla. Isä oli ollut töissä Vehkakosken sahalla apusahurina ja tehnyt Keskisen taloon torpankontrahdin mukaisesti työpäivät, kesällä yhdeksän ja talvella yhdeksän päivää. Kotona oli yksi lehmä, kasvimaata vajaa hehtaari, melko uusi rakennus, jossa tupa ja kamari. Koulunkäynnistä Väinö oli pitänyt, lukemaan oppiminen oli ollut hänelle aivan helppoa. Hänen ensimmäisillä kinkereillään Keskisen talossa häneltä oli kuulusteltu lukutaitoa ja siitä hän oli saanut kiitosta, vaikka oli vasta seitsemän tai kahdeksan! – Voi kumpa joskus pääsisin opiskelemaan, Väinö mietti. 
       Väinö alkoi jutella ääneen Jalmarille ja Paavolle, jotka olivat kolistelleet hänen perässään pirttiin. – Minä kävin Mäkitalon tuvassa kiertokoulua. Arvatkaa – kerran oli päivän aikana tuiskuttanut niin paljon lunta, että en päässyt Pajakoskenmäessä eteenpäin. Onneksi kotona huomasivat, että minua ei kuulunut kotiin. Löysivät minut sieltä mäestä itkemästä. – Yhdeksän vanhana menin sitten Pohjaslahden kansakouluun. Kesälomat oli kuitenkin parhaita. Oli hauskaa, kun leikittiin, uitiin ja ongittiin ja autettiin äitiä askareissa, isä oli sahalla ja minun tehtäväni oli käydä viemässä isälle kahvia ja ruokaa. Se oli hauskaa, sai seurata miesten toimia sahalla. Paluumatkalla tapasin usein kavereita. Äidiltä tuli kyllä moitteita, kun matka tuppasi kestämään liian pitkään.
       Väinö vaipui omiin mietteisiinsä. Nyt niitä matkoja ei enää tulisi, sillä lautatarhan tulipalo lopetti sahan toiminnan ja isältä -ja monelta muulta- loppuivat siellä työt. Väinö muisteli mielessään: Ennen kansakoulun päättymistä olin ensin Keskisen talossa kesäpoikana. Siellä tein samoja töitä kuin aikuisetkin, 10 tuntia päivässä. Hevosella ajamisesta pidin jo siellä ja sitä sainkin usein tehdä, kun olin nuorin enkä kuormanteossa jaksanut niin kuin aikuiset.

       Olin juuri täyttänyt neljätoista kun sain kansakoulun päästötodistuksen ja koitti aika oikeasti lähteä töihin. Kiinnitin huomiota siihen, että aikuiset olivat tavattoman huolestuneita, pelkäsivät sotaa, ja työttömyyttä oli aikaisempaa enemmän. Pohdittiin kotona, että mistä minulle löytyisi työtä. Iivari-isä oli ollut joskus nuoruudessaan Salusella ja hän ehdotti, että kävisi Eetulle tarjoamassa minua töihin. Niin minä sitten pääsin tänne. Tuntui se niin ikävältä hyvästellä äitiä, taisi siinä molemmilta kyynel vierähtää. Isä lähti minua saattamaan perille ja esitteli minut isäntäväelle, ystävällisesti minut otettiin vastaan. Siihen minä sitten jäin haikeana katselemaan tielle, kun isä lähti paluumatkalle ja häipyi mutkan taakse. Hyötysen Jalmarista tuntui varmaan ihan samalta muutama kuukausi sitten, kun hän aloitti työt täällä. Hänhän on vasta 12-vuotias, siis nuorempi kuin minä tänne tullessani. Kyllä se minun koti-ikäväni sitten nopeasti haihtui, olihan täällä samanikäistä seuraa talon pojista. Ensimmäisenä työpäivänä isäntä itse neuvoi kädestä pitäen ne työt, jotka minulle tulivat kuulumaan. Tallin puhtaanapito ja karjanrehun ajaminen kotiin olivat päätyöt. Ja isäntä nimesi minulle oman hevosen –Nellan – ja luovutti sen minun hoidettavakseni. Väinö havahtui vellikellon ääneen, oli aika lähteä Vastalahden Eelin kattamaan pöytään.

Väinö Kanervisto (ensimmäisessä palkkakirjauksessa nimellä Wäinö Nummelin) kävi Saluselta käsin rippikoulun Ruoveden kirkossa. Koulu kesti neljä viikkoa. Väinö asui erään vanhan tädin luona kirkolla, täti oli Salusen isäntäväen vanhoja tuttuja. Väinö sai Saluselta evästä mukaansa, mistä täti valmisti hänelle ruoan. Väinön rippi-isä oli nuori kappalainen Olavi Heliövaara, josta myöhemmin tuli Oulun hiippakunnan piispa. 

Lähteet: Aamusta ehtooseen. Wäinö Kanerviston kirjoittamat muistelmat omasta elämästään.

Päivätyöluettelon mukaan kolme miestä ja kaksi hevosta tekivät lumipyryssä lantapatteria sekä 5. että 13. tammikuuta. 5. päivänä lisäksi merkintä kylmää 10 astetta.

Tammikuussa

Vuonna 1917 kalenteri näytti uuden vuoden päivänä maanantaita. Sata vuotta myöhemmin vuoden ensimmäinen päivä oli sunnuntaina. Uusi vuosi otettiin vastaan pakkassäässä, Eetu on merkinnyt päivätyöluettelon päivittäisiin muistiinpanoihin ”kylmää 20 astetta” ja seuraavalle päivälle ”kylmää 23 astetta”. Säätiloista Eetu on tehnyt merkintöjä melko satunnaisesti ja merkinnät löytyvät pääasiassa juuri päivätyöluettelosta. Paikka on ymmärrettävä, monet työt tehtiin sään armoilla.

                      Päivätyöluetteloon Eetu on merkinnyt päivittäin, mitä töitä on tehty ja montako miestä, naista, lasta ja hevosta työssä on ollut. Naisten tekemiä töitä ei ole eritelty päivittäin, vaan on todettu, että karjanruokintaa on ollut kuukaudessa 31 naistyöpäivää. Ruokatalouteen naisten tekemiä työpäiviä on kertynyt tammikuussa 35, joista emännän osalle 10 päivää. Koko kuukauden aikana on tehty kaikkiaan 86 miestyöpäivää, naisten tekemiä työpäiviä on ollut 66 ja lasten 27. Hevosten osalle on työpäiviä tullut 70. Päivätyöluetteloon on siis merkitty myös lasten tekemät työpäivät, ehkäpä nuoret rengit ja omat lapset. Lähdettiinhän tuolloin töihin jo nuorena, moni renki lienee vain vähän toisella kymmenellä töitä aloitellessaan. Toisesta päivätyöluettelosta, joka on vuoden 1917 Maatalouskalenterin takaosassa, löytyy päivittäin Eetun merkinnät ketä on ollut työtä tekemässä.

                      Tammikuussa miehiä työllisti eniten lantapatterin tekeminen. Tässä työssä oli mukana usein neljä-viisikin miestä ja kolme hevosta. Lantaruuma tyhjennettiin talven pakkasilla maan ollessa jäässä: Ensin ajettiin Yläsestä-Korvesta mutaa patterin pohjalle pellolle, mudan päälle ajettiin lanta ja kasa peitettiin vielä mudalla. Muta lisäsi lannan multavuutta ja toimi samalla suojana valumille ja hajuhaitoille. Lantapatteri tehtiin kierrossa kesannolla olevalle pellolle. Iso lantapatteri jaettiin kesällä pellolle pienempiin kasoihin, jotka sijaitsivat niin lähellä toisiaan, että niistä lanta saatiin talikolla levitettyä tasaisesti koko peltoon.

                      Muita tammikuun töitä oli lapujen tekeminen, rankojen ajo halkoliiteriin, rehun ajo, turvepehkun hakeminen, myllyssä käynti ja lannan kääntäminen ruumassa. Lapujen tekeminen näyttää olleen nuorison työtä, ehkäpä Eero ja Yrjö tekivät niitä joululomalla ennen loppiaisen jälkeen alkavaa koulua. Yksityisasioilla käyntiä päivätyöluetteloon on merkitty kolmena päivänä, esimerkiksi 8. tammikuuta on Eetulla ollut taksoituslautakunnan kokous.

                      Eetun kirjanpidon mukaan tammikuussa 1917 rahaa kului muun muassa renki Paavon puvuntekoon ja Yrjön ja Urpon vaatteisiin. Tammikuun 12. päivänä käytiin kauppareissulla ja hankittiin 2 kg köyttä (7 mk), 5 tankoa saippuaa (10,20 mk), 1,25 mt pellavakangasta (7,50 mk), 1 ravatti (2,50 mk), kirjoitustarpeita (5,50 mk) sekä lääkkeitä ja rohtoja (18,50 mk). Poikain lukukausimaksuihin kului rahaa 52 markkaa ja Eero tarvitsi silmälasit, ne maksoivat 76,40 markkaa. Kaupasta tarvittiin myös paloöljyä, hiivaa, sokuria sekä kalastus- ja merkkauslankaa. Pellavansiemeniä hankittiin 600 kg, päivätyöluettolon mukaan yksi mies ja hevonen ovat hakeneet lauantaina 20.1. pellavansiemenjauhoja kauppias Niinimäeltä väkirehuksi. Salu Niinimäen kauppa oli Ruovedellä nykyisen S-marketin parkkipaikan kohdalla. Tuloja tammikuussa saatiin vähän karjatuotteista ja rukiin myynnistä, suurimmat tulot tulivat Manninheimo-nimisen sonnin myymisestä sekä roomun juurakkopuiden ja parrupuiden myymisestä. Palkollisille maksettiin rahapalkkaa 65 markkaa.

Eetun kirjanpitokirjoja vuodelta 1917.

Eetu oli tarkka isäntä

Vuonna 1917 Eetu oli hoitanut Salusen isännyyttä jo 20 vuotta, siinä ajassa oli ehtinyt tapahtua monenlaista. 25-vuotiaana hän oli joutunut ottamaan vastuun tilanhoidosta, kun Antti-isä oli kuollut pian juhannuksen jälkeen 1897. Ja olihan isä sairastellut jonkin aikaa jo ennen kuolemaansa. Äitinkään vointi ei ollut ollut kovin hyvä, viisi vuotta hän jaksoi isän jälkeen. Wilhelmiina-mummu sen sijaan oli ollut tarmokas, opettanut Hilmalle niin saippuankeiton kuin muutkin taidot. Tilaa Eetu hoiti taidolla, hän piti tarkkaa kirjanpitoa, olihan tila kannattavuuskirjanpitotila. Toiset tekivät raskaammat työt, niihin ei hänen terveytensä oikein riittänyt. Olihan Hilmaakin varoiteltu, että jos Eetun kanssa naimisiin menisi, nuorena hän leskeksi jäisi. Mutta oli Jumala elonpäiviä heille molemmille antanut, ja antoi vielä pitkään. 

 

Eetun ja Hilman kihlajaiskuva vuodelta 1898, heidät vihittiin samana vuonna 4. elokuuta Salusella. Vihkiäispäivänä Hilma oli saapunut laivalla Kolkin laituriin ja siitä hänet haettiin kääseillä Saluselle.

Eetun Taimo-veli asui Ylöjärvellä, mistä hän oli ostanut Siironmaan tilan pari vuotta aiemmin. Vaikka kaukana tuntui Taimo-veli olevan, oli hän nyt kuitenkin lähellä Oulujoella viettämiensä vuosien jälkeen. Ida-sisar oli hänellä taloudenhoitajana. Nuorin sisar Impi oli opiskellut opettaja-opistossa Fredrika Wetterhoffin työkoulussa Hämeenlinnassa. Hän oli ollut ensin opettamassa Vilppulassa Kuutolan kutomakoulussa ja nyt jo useamman vuoden Kajaanissa.

                      Eetu piti tarkkaa kirjanpitoa monista asioista, jotka liittyivät tilan hoitamiseen. Salunen oli kannattavuuskirjanpitotila ja karjantarkkailutila. Eetu teki kirjauksia pienikokoiseen maatalouskalenteriin, josta tiedot on siirretty suurikokoiseen kirjaan, joka on puhtaaksikirjoitettu Hämeen-Satakunnan Maanviljelysseuran Kirjanpitotoimistossa. Tulojen ja menojen lisäksi muistiinpanoja löytyy mm. päivän töistä, varastoista ja karjasta, myös omaisuus on luetteloituna joka vuosi.

Elämänpiiri 100 vuotta sitten

Sata vuotta sitten Salusella isäntänä oli Eetu Salunen. Hän oli tuolloin 45-vuotias. Ennen häntä Salusta oli isännöinyt neljä sukupolvea samaa sukua. Eetun vaimo Hilma o.s. Vastalahti oli tullut aikoinaan nuorena 19-vuotiaana Saluselle emännäksi Ruoveden Vastalahdesta. Eetu ja Hilma olivat olleet naimisissa lähes 20 vuotta. Heidän perheeseen kuului 16-vuotias Eero (isoisäni), tammikuussa 13 vuotta täyttävä Yrjö ja 10-vuotias Urpo. Vuonna 1917 Eero ja Yrjö olivat koulussa Haapamäellä.

Paljon oli viime vuosina rakennettu ja nyt suurimmat rakennushankkeet oli saatu päätökseen. Päärakennus oli valmistunut vajaa kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen oli rakennettu uusi karjakartanorakennus, ensin oli valmistunut navetta ja seuraavana vuonna siihen liittyvät muut osat: uudet tilat oli saatu lehmille, hevosille, lampaille, kanoille ja sioille. Siat olikin Hilman vastuulla, niiden kasvattamisesta hän sai omaa rahaa.

Työtä riitti talossa paljon, kolmen työmiehen ja kahden naisen lisäksi päivätöitä tehtiin Harmaalahdesta, Rajalasta, Mäenpäästä ja Harjulta. Kesäaikana oli enemmän työtä ja vielä enemmän työssä väkeä, myös omat lapset. Asukkaita talossa siis riitti vaikka Eero ja Yrjö olikin kouluaikaan viikot Haapamäellä. Unohtaa ei sovi myöskään tarkastuskarjakko Ida Friberiä, joka asui Salusella ne ajat, jolloin ei ollut alueen muissa taloissa kiertämässä. Vanhempaa sukupolvea ei enää ollut elossa, Eetun vanhemmat olivat kuolleet vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Eetun isoäidin kuolemastakin oli pian viisi vuotta. Vilhelmiina oli ollut kuollessaan 89-vuotias, vanhemmiten hän oli menettänyt kaihin takia näkönsä ja siksi kaikki kutsuivat häntä Sokee-mummuksi.

 

Salunen Päijänteen takaa kuvattuna. Kuva on otettu vuoden 1915 jälkeen, sillä tuulimylly on jo pystytetty. Vellikello näkyy pakarirakennuksen katolla. Vasemmalla on nk. mummularakennus, jonka takaa varsinainen päärakennus ei erotu.